Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Kuinka toimit Vapepa hälytyksen saatuasi

 

Talvi on jälleen tullut ja moottorikelkoin liikkuva kalusto on tärkeä apuväline maastossa ja järvialueilla tapahtuvissa etsinnöissä.

Kelkkailijat ovat olleet jo pitkään mukana kyseisessä toiminnassa ja jatkamme sitä myös tulevina vuosina.


Viime talvena keräsin vapaaehtoisten tietoja jota (VaPePa)vapaaehtoinen pelastuspalvelu halusi tallentaa omaan OHTO(ohjaamme toimintaa)tietokantaa.
Henkilöt jotka antoivat tietonsa käyttöön on ne kirjattu kyseiseen tietokantaan.

Jatkossa näille henkilöille hälytykset tulee tekstiviestillä suoraan viranomaisilta ja vastatkaa siihen viestissä annettujen ohjeiden mukaisesti.

Muut henkilöt ,jotka ovat lupautuneet olemaan tarvittaessa käytettävissä, toimitan tekstiviestiohjeet henkilökohtaisesti.

Kokoontumispaikkana käyttävämme Lieksan ABC-Liikenneasemaa.

Henkilöt joille allekirjoittanut lähettää hälytysilmoituksen niin toimi alla mainittujen ohjeiden mukaisesti.

-Vastaa tekstiviestiin jos olet käytettävissä ja mahdollisesti minkälaisella aikataululla esim.1/2 tunnin tai tunnin kuluessa.
-Ilmottaudu kokoontumispaikalla yhdyshenkilölle jonka kautta etsijät kirjautuu vapepan listoille ja samalla ne hyväksytään etsintäryhmään.

-Kokoontumispaikalta tilannetta johtaa tapauskohtaisesti poliisi/ pelastuslaitos/vapepa.

-Etsinnän päätyttyä jokainen ilmottautuu VaPePan yhdyshenkilölle ja samalla kirjautuu vapepan listoilta ulos.

-Kaikki etsinnässä käytettävä dokumentoiti(muistiin panot,saadut kartat) on luovutettava poliisille ja puhelimessa oleva tekstiviesti liikenne koskien kyseistä tapahtumaa on hävitettävä.

-Myös puhelimeen tapahtumasta otetut mahdolliset valokuvat on luovutettava viranomaisille.Kaikkia etsintää osallistuvia sitoo vaitiolovelvollisuus tapahtumien kulusta.

-Etsintää osallistujat ovat vakuutettuja ja heillä on oikeus hakea matkakorvauksia autolla/moottorikelkalla ajetuista kilometreistä.

VARUSTUS ETSINTÄ TILANTEESSA:
-Varaa kelkkaan tarpeeksi polttoainetta
-Lämmintä vaatetta
-Puhelin ja sen latausvälineet,korvanappi
-Muonaa 3-4 tunniksi.Vapepa huolehtii muonituksesta etsinnän pitkittyessä.
-Sähkölamppu ja varavirtalähteitä
-Ensiapulaukku
-Muistiinpanovälineet
-Mahdollisia karttoja navigaattoreita
-Puukko/tulentekovälineet
-Tarvittaessa henkilön kuljetukseen sopivia rekiä.

Tallentakaa kelkkailijoidenyhdyshenkilön puhelin numero
Kari Nevalainen 050-5383835